En ajatellut vaivautua selittämään syytä hiljaiselooni, mutta ehkä sittenkin haluan jakaa tarinani. Keskiviikko-päivänä datailin rauhassa sohvalla, kun 28% akkuprosentin kohdalla havahduin, ettei kone (taaskaan) lataudu vaikka laturi on nätisti seinässä -- En jaksakaan selittää, varmaan tajusitte että koneen laturi hajosi lopullisesti. Laitettiin uusi tilaukseen ja sen piti olla maanantaina noudettavissa, mutta eipäs ollutkaan. Nettiriippuvaiselle se oli aika paha takaisku elämässä, ja epätoivo loisti kasvoilta varmaan tarpeeksi pitkälle, sillä elektroniikkakauppias antoi oman laturinsa viikoksi lainaan.
Viisi viikkoa Koh Samui- elämää takana, huhhuh! Järkyttävän raaka ajatus, että joudun vielä oikeasti joskus palaamaan Suomeen... Tosin yhtä juttua odotan malttamattomasti - lautailua! Yks mun elämäni parhaista valinnoista oli vaihtaa sukset lumilautaan, koska oon sen myötä yhä enemmän ja enemmän rakastunut lasketteluun. Vielä kun syksyllä sain hyvän laudan, kengät ja lasketteluvaatteet, niin ei ole vaikee arvata mihin Anni katoaa joululomalla. ;-) Älkää olettako että osaisin lautailla, pfff.
Alettiin miettimään porukalla, että mitähän sitä vois keksiä kuukausipäivän (ja palkkapäivän) kunniaksi. Päädyttiin varaamaan liput Koh Taolle, jota on ylistetty täydellisen idylliseksi rantaparatiisiksi. Perjantai-aamuna klo 9.30 käveltiin lähimmälle FamilyMartille, josta satamaan vievä taksi nappasi meidät kyytiin. Tunnin satamassa istuskelun jälkeen vene saapui, ja hyvästeltiin Koh Samui määräämättömäksi ajaksi täysin sinisilmäisen vakuuttuneena siitä, että olimme matkalla täydelliselle rantalomalle.
 |
| Huomatkaa muhun kohdistunut tappava katse. Y-y-yritin vaan vähän salakuvata... |
Reilun kahden tunnin päästä vene rantautui Koh Taon satamaan. Tuolta alemmista rantakuvista huomaa, kuinka sairaan hienon turkoosia ja kirkasta se vesi oli! Olisin viihtynyt kauemminkin rantsulla, meidän lähin ranta täällä on nimittäin melko vaatimaton. Viime viikolla koko meri ja ranta oli täynnä medusanpalasia, jonka jälkeen en sitten olekaan siellä käynyt...
Laivasta päästyä kaikilla alkoi olla jo aika nälkä, joten siirryttiin vähin äänin lähimpään ravintolaan.
Arvatkaa vaan innostuinko, kun bongasin ravintolan lattialta alkuperäisen siamilaisen! En oo nähnyt missään muualla täällä rotukissoja, joten aika menikin aika hyvin kissanhipsutteluun. Ja ruokakin oli ihan superhyvää.
Kello rupesi olemaan sen verran, että ajateltiin ensiksi etsiä hotelli ja sitten viettää loppupäivä rannalla ja kaupungilla. Tässä vaiheessa oli vielä sellanen wohoo- fiilis, mutta ihan turhaan. Lähdettiin summanmutikassa kävelemään rantaa pitkin etsimään Koh Taon "keskustaa" tai "elämää". 3 tunnin kävelyn jälkeen havaittiin, että eihän siellä muuta elämää ole kuin turismi. Päästiin kuin päästiinkin keskustaan lopulta, ja sadan yöpymispaikkatiedustelun jälkeen löydettiin sieltä ihan kivalta vaikuttava huone.
Käppäiltiinkin heti siitä rannalle ja altaille, mutta vähän liian myöhään ja aurinko oli jo laskemassa pilvien taakse. Illalla käveltiin keskustaan ja pienen hetken päästä tajuttiin, että eihän se mikään keskusta ole. Pari ravintolaa ja kauppaa ja ostoskeskus, joka muistutti S-Marketia. Siellä oli silti ihan viihtysää ja hyvä fiilis, mutta palattiin aika nopeasti hotskuhuoneelle nutella- pannukakkujen kanssa.
Noh, kääriydyin onnellisena sänkyyn. Kaikki oli ihan hyvin, kunnes Maija huomas katossa olevat hämähäkit. Siitä tuli sitten sairas skitsokohtaus ja äiti aiko ostaa meille toisen hotellihuoneen yöks, koska siellä oli rumat verhot (ja jotain muita epäkohtia). Mulla meni elitisteilyyn hermot ja olin pahalla päällä illan, onneksi kuitenkin lopulta jäätiin siihen huoneeseen ja mä (tosin ainoana) nukuin hyvin koko yön.
 |
| Viihdyttävä terassi, haiseva joki, stalkkaava naapuri... Is not that bad, right? |
Aamu oli ihanan aurinkoinen ja aamupala-buffet hyvä. Omeletin, vesimelonin ja paahtoleipien jälkeen pakattiin reput ja päätettiin lähteä tutkimaan saaren toinen pää. Maija olis halunnut lähteä heti aamusta kotiin, mutta me suunniteltiin etsivämme joku hieno hotelli. Eipä sitten tajuttu katsoa kartasta, ettei siellä toisessa päässä ole ollenkaan rantoja... Pelkkää vuoristoa ja pari hotellia middle of nowhere. Kuvitelkaa, että joudutte kävelemään 10 kilometriä paahtavassa auringonpaisteessa ilman juotavaa. No, me käveltiin 30 - ylämäkeen. Tien lopussa (kyltin mukaan 600m päässä tien alusta...) oli näköalaravintola. Raahauduttiin sinne lepäämään ja nesteytymään, ennenkuin lähdettiin kävelemään takasin sivistyksen pariin.
Paluumatkalla tippu kamera messistä, rupesin oleen sen tason kuollut. Voitte vaan kuvitella sen tunteen, kun päästiin takaisin kaupungille. Suunnilleen vaan raahauduin veteen enkä suostunut tulemaan pois. Äiti kävi ostamassa paluuliput Koh Samuille ja toi samalla smoothiet meille kaikille. Mulla ei edelleenkään ollut millään tavalla voittaja-fiilis, tuntu vaan ihanalta päästä takasin kotiin.
Jos et jaksanut lukea niin tiivistettynä: Älä lähde _ikinä_ Koh Taolle
ps. Mitäs tykkäätte uudesta ulkomuodosta? Halusin blogistani vähän persoonallisemman, ja tekstistä ei-niin-hyppivän, itse tykkään tästä paljon enemmän! Kehitysideoita otetaan vastaan.
