Edit perjantai 22. marraskuuta: Herättiin seuraavana yönä joskus kahden aikaan ukkoseen ja salamointiin, joka pitikin hereillä aamyöhön asti. Koko loppuviikko jatkuu tätä samaa rataa, tänään aamulla lähti sähköt muutamaksi tunniksi rankkasateiden takia. Filippiinien myrskyjen jäljet näkyy nyt siis täälläkin, mutta onneksi ollaan selvitty pelkillä rankkasateilla.
20.11.2013
Ai sadekausi vai?
Tänään saatiin taas muistutus, että täällä tosiaan on sadekausi tällä hetkellä meneillään. Iltapäivällä satuttiin vilkaisemaan ikkunasta ulos, ja taivas repesi samalla sekunnilla. Sen kuuron läpi ei edes nähnyt, tuntui ettei vesi lopu ikinä. :-D Ja tietenkin kun fiksuja ollaan Maijan kanssa, lähdettiin ulos kävelemään. Kadut oli kauttaaltaan veden peitossa ja tietä pitkin liikkui kaikennäköistä roinaa niin, että piti varoa mihin astui. Kahlattiin aika nopeasti takaisin kotiin, koska oltiin molemmat likomärkiä alle minuutissa!
Edit perjantai 22. marraskuuta: Herättiin seuraavana yönä joskus kahden aikaan ukkoseen ja salamointiin, joka pitikin hereillä aamyöhön asti. Koko loppuviikko jatkuu tätä samaa rataa, tänään aamulla lähti sähköt muutamaksi tunniksi rankkasateiden takia. Filippiinien myrskyjen jäljet näkyy nyt siis täälläkin, mutta onneksi ollaan selvitty pelkillä rankkasateilla.
Edit perjantai 22. marraskuuta: Herättiin seuraavana yönä joskus kahden aikaan ukkoseen ja salamointiin, joka pitikin hereillä aamyöhön asti. Koko loppuviikko jatkuu tätä samaa rataa, tänään aamulla lähti sähköt muutamaksi tunniksi rankkasateiden takia. Filippiinien myrskyjen jäljet näkyy nyt siis täälläkin, mutta onneksi ollaan selvitty pelkillä rankkasateilla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Sinut on haastettu :)
VastaaPoistahttp://sannishining.blogspot.fi/2013/11/yksinkertaisuudessaan-haastava-haaste.html
Otan haasteen vastaan!
Poista