Kotia kohti

Oon kärvistellyt tässä uuden postauksen äärellä kaksi viikkoa, ja nyt päätin kaikesta vastentahtoisuudestani huolimatta ryhtyä tuumasta toimeen. Mulla oli aivan järkysti kaikkia kouluhommia: laajia kirjoitelmia, tutkielmia, esitelmiä... Sain ne kaikki väsättyä ja lähetettyä suunnilleen ajoissa kamalassa kiireessä ja stressissä, ja niiden jälkeen on ällöttänyt edes ajatus kirjoittamisesta puhumattakaan siitä, että saisin mitään aloitettua.

13.12. Iskä ja meidän ystävät viiihdoinkin pääsivät pois Suomen rännän keskeltä ja lensivät tänne! Sen jälkeen alkoikin sitten kunnon turistiloma - ollaan kierretty tila-autolla ympäri saarta ja tutustuttu erilaisiin turistikohteisiin sekä syöty joka päivä ulkona. Ei tällaista meininkiä olis kyllä 3 kuukautta jaksanut, mutta nyt se vasta tuntuukin kunnon hemmottelulta.

Tämä on viimeinen postaus jonka täältä kirjoittelen, saatte sitten jännityksellä jäädä odottamaan kuuluuko musta enää mitään. En oikeasti pysty vieläkään käsittämään, että tää on viimeinen päivä täällä. Huhhuh, aika on mennyt ihan hujauksessa! Kamalaa, toisaalta jännittävää. Tänään on tiedossa enää laukkujen pakkailua ja huomenna sitten odotellaan aamukuudelta kyytiä lentokentälle.

Nyt plöräytän kunnon kuvasatsin alapuolelle tiivistyksenä parin viikon tapahtumista. Ollaan siis käyty muun muassa ratsastamassa norsulla, köysiratailemassa, uimassa kahdella eri vesiputouksella - toisen luokse vaellettiin viidakossa pientä metsäpolkua pitkin - eläintarhassa, rantsulla, temppelillä ja vihdoinkin siellä Animal Rescuessakin! 

Namuang waterfall

Kiitos Ausku kuvasta, tässä on sitä jotain. Grandmother's ja Grandfather's rock

Hahhah, nää jytkyt oli vähän eri kokoluokkaa kun Särkänniemessä...

Oltais oikeastaan haluttu mennä pelkästään akvaarioon koska boikotoin osaltani eläintarhoja... Mutta se reitti vei eläinten läpi, joten kävästiin sitten katsomassa niitäkin.

Ja sitten palattiin taas kivoihin kaloihin!

Animal Rescue. Julkaisen vain muutamat kuvat täältä tarhalta, koska äiti tarvitsee osaa lehtijuttuun enkä jaksanut alkaa vääntämään niiden muiden kuvien kanssa.

Tässä vaiheessa haluan kiittää hurjasti teitä, jotka olette tätä blogia lukeneet. Oon saanut aivan mahtavaa palautetta ja tätä on ollut kiva kirjoittaa, KIITOS! ♥

Hyvää nimipäivää minä ja muu A-luokka

Mitä, näettekö oikein? Anskiko postaamassa? Kyllä vaan! 

Onneaponnea kaikki Annat, Annet, Annit, Anut, Annelit, Annikat, Annikit ja Annukat!

Tai siis nimipäiväthän meni jo eilen, mutta parempi myöhään... kun ei milloinkaan!

Muuan punaposkinen pullerovauva sai nimensä siitä laulusta, "Anni tanni talleroinen, punaposki pulleroinen..."

Sen voi sitten jokainen tulkita omalla tavallaan... Äiti kyllä yritti saada musta Asta Ulrikaa ja jotain muita ruotsalaiseen sukunimeen rimmaavia upeita väännöksiä, mutta onneksi ne päätyivät sitten lopulta vaan Anni Emiliaan.

 

Eskarissa pidin "Annia" pojan nimenä ja halusin olla Anna joka oli taas aivan selvästi mielestäni tytön nimi. Siihen aikoihin taisin keksiä myös ensimmäisen lempinimen itselleni joka oli jotain niinkin nerokas kuin "Ani". 

Muutama vuosi myöhemmin olin älyttömän katkera kun mua ei nimetty Jessicaksi. Se oli samaa aikaa kun halusin madonnan, Svea-pipon ja mustat hiukset... 

Nyt kun rupesin miettimään minkäniminen olisin tänään jos saisin päättää, niin en osaa kyllä sanoa. Suomalaiset nimet ei yleistesti ottaen ole kovin kauniita mun korvaan, mutta nimipäivälistalta kivoimmat on varmaan Vilma ja Heini.

6. luokalla sain virallisen lempinimitittelin Ansku Kroko (Moikka vaan Ersu Ankka, Lare Muuli vai mikä se sitten lopulta olikaan, Marbe Marsu, Henna Hiiri ja Ansu Kameli), mutta kielsin käyttämästä Anskua missään. Seiskaluokalta viime kesään asti olin kaikille vaan Anni, nykyään suurimmalle osalle Anski.

No, nytpäs tiedätte nimihistoriani. Päivällä (Sen jälkeen kun Anne oli lähettänyt onnitteluviestin Facebookiin ja olin onnitellut itseäni vaatimattomasti kovaan ääneen) äiti toi mulle Disney- kakun, kokista ja oreoita eikä muuten olisi voinut olla parempaa tapaa juhlistaa nimppareita. x-)